Päivä lisää elämään

Heräsin äsken ja luulin pitkään, että on torstaiaamu. Tuli tavallaan päivä lisää elämään, kun onkin vielä ilta. Makaan jalka paketissa kotona ja vuorokausirytmi on ihan sekaisin.

Lukeminen on jäänyt pitkäksi aikaa väliin. Työ 1 ja työ 2 vievät päivät ja yöt ja enimmäkseen väsyttää väliajat. Muutamat sukat olen saanut tehdyksi kakkostyön yövuoroissa ja vähän kotonakin. Joulu jo mielessä ja lapsenlapset.

Miten tässä näin on käynyt? Lohdutti, kun luin yhden päivityksen, jossa kirjoittaja oli tullut esiin kahden kuukauden tauon jälkeen.

Juhani Ahoa uudestaan

Nyt tartun uudestaan Ahon lastuihin. Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä ja työpäivät venyneet pitkiksi, etten ole ehtinyt kirjoihin syventymään.

Tänään yritän lukea kirjallisia kuulumisia muiden blogeista.

Tervetuloa te uudet lukijani, ja mukava kun löysitte sivulleni.

Kyllä ei käynyt aika pitkäksi

Sateisen päivän takia liikuin bussikyydillä ja otsikosta jo arvaa, että luin Tuomas Kyröä. Alahuulta purren sain pokkani pidettyä, kun luin kirjaa kotimatkalla. Kyllä ei ollut vaikea arvata, että kanssamatkustajat luulivat minua ihan kajahtaneeksi.

P.S. Ne lopun yllätykset ovat mielestäni monen jutun suola.

Valikoima Juhani Ahon lastuja

Turussa paistaa aurinko, ja ilma on lämmin kuin keskikesällä parhaimmillaan. Suuret purjelaivat ovat yleisön nähtävinä monen vuoden tauon jälkeen. Menen jokirantaan kävelemään illemmalla, kun lämmin ilta ja juhlavalaistus aiheuttaa ihanan harhan, että olen jossain paljon etelämpänä.

Kirjallisuudessa on Juhani Ahon vuoro. Valikoima lastuja. Ensimmäinen alkaa: "Kun joskus ummistaa silmänsä muistellakseen mennyttä elämää, niin kuvastuu eteen pitkä, yksitoikkoinen taival, semmoinen kuin on tie halki jonkun Pohjanmaan nevan.
 ---
Välistä sentään kohoo tie kukkulalle Pohjanmaankin aukealla. Ja on elämässäkin joskus sunnuntaihetkiä, niinkuin on korvessa kosteikko, niinkuin kukkulaa alangon keskellä, niinkuin saari suuressa meressä.
---
Ne ovat surullisia sellaiset hetket, ja niihin on kaipausta kätketty. Mutta niitä muistelee mielellään. Ne hienontavat ja puhdistavat, ja ne herättävät halua sopuun, sointuun ja rauhaan."

Ihanaa kieltä, ja samoin ajattelin, kun luin Teuvo Pakkalan novellit kirjan lopusta. Siellä oli semmoisia sanoja, joita en ollut ennen kuullut. Jäin miettimään, ovatko ne vanhaa kieltä vai Pekkalan itsensä keksimiä.

Kadonneet lukijat

Kuka osaa kertoa, miten saan lukijani näkyville? Tuossa sivussa näkyi aikaisemmin jäsenmäärä, mutta se ruudukko on hävinnyt johonkin. Laitoin uuden lukijat-otsikon siihen, mutta tuskin se on oikea ratkaisu.

Kuten huomaatte, olen aika kokematon bloggaaja. Apua!

Runohaaste

Haluan olla mukana, sillä olen pitkästä aikaa herkistynyt runoille. Mielessäni on eräs Mirjami Lähteenkorvan runo, joka on Raamatun kertomuksiin pohjautuvasta kokoelmasta. Etsin sen käsiini sekasortoisesta kirjahyllystä tai seinänvieriä kiertävistä kirjapinoista. Hylly on edelleen osaksi purettuna viime syksyn tapahtumien jäljiltä.

Palaan runoasiaan viikonloppuna.

Miksi tunnit eivät riitä?

Ei lukemiseen, ei muihin harrastuksiin... Päivät menevät työn touhussa, ja kotiin päästyäni olen kuin se usein mainittu tyhjiin päästetty ilmapallo. Eilenkin menin kahdeksalta nukkumaan ja nukuin yli kymmenen tuntia.

Vihdoin ja viimein sain loppuun Tuula Levon kirjan Teuvo Pakkalasta. En edes muistanut, että olen joskus alkukesästä lainannut `Kolme kotimaista klassikkoa´, joka sopii mainiosti jatkolukemiseksi. Klassikot ovat Juhani Aho (joka myös mainitaan Levon kirjassa), Joel Lehtonen ja Teuvo Pakkala. Aloitan tietysti Pakkalasta, jonka osuus kirjassa on novellikokoelma `Lapsia´ vuodelta 1895.

Pitäisi päivittää itsensä joka tavalla. Pitkällä kesälomalla on puolensa, mutta nyt tuntuu, että olen pudonnut pois kaikesta. Vai onko se toisaalta hyvän loman merkki? Uutisia seuraan, mutta siihen se sitten jääkin.

Palautin tänään kirjastoon pinon aloittamattomia kirjoja ja Kivipäiväkirjat, jossa en koskaan päässyt alkua pitemmälle. Ei ollut Carol Shieldsin aika tänä kesänä.