torstai 23. helmikuuta 2012

Vihdoinkin...



Olen saanut taas arjesta kiinni ja päässyt lukemisen makuun. Sivu 138 menossa.

Mazzarellan ostin eilen ja huomenna aion ostaa yhden hänen vanhemman kirjansa ruotsinkielisenä. Akateemisessa uusi oli kanta-asiakastarjouksena ja ruotsinkielisen hinta on vain 6.90. Uskottelen itselleni, että eri päivinä tehdyt ostot eivät rasita kukkaroa samalla tavalla.

4 kommenttia:

  1. Merete Mazzarella on ollut nyt julkisuudessa paljon. Kiinnostaisi minuakin hänen uusimmat kirjansa. Eikä haittaisi vaikka olisi på svenska.
    Ja rohkea nainen hän on yksityiselämässään myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut melkein kaikki hänen kirjansa ja pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa. Jossain toisaalla kerroinkin, että sain 50-vuotislahjaksi (oma toive)kirjan Kun kesä kääntyy. Se on ehkä edelleen rakkain minulle, sillä siinä vaiheessa ihmisellä on väistämättömästi elämää jäljellä vähemmän kuin jo elettyjä vuosia. Eräänlainen välitilinpäätös.

      Mazzarella on muutaman vuoden minua vanhempi, joten omaa elämää kuvatessaan hän kertoo siitä, mikä minua odottaa ja ehkä mietityttääkin sillä hetkellä. Viimeisessä kirjassa tietysti eläkkeelle jääminen ja eläkkeelläolo.

      Poista
  2. Muutamia Mereten kirjoja olen lukenut, mutta en juuri tuota;DD

    Mukavaa loppuviikkoa.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mazzarellat ovat lempilukemistani. Ehkä siksi, että niissä ei näennäisesti tapahdu niin hirveästi mitään. Mielestäni ne ovat enemmän mielentiloja, mikä on hassusti sanottu, sillä tässä viimeisessä kirjassaankin hän kuitenkin liikkuu sekä Suomessa että Ruotsissa.

      Tätä lukiessa tuli taas semmoinen olo, että pitäisi laittaa monen monta kirjavinkkiä muistilistaan niistä nimistä, joita kirjassa tuli esille.

      Loma on loppumassa ja työviikko alkaa. Hyvää keväänodotusviikkoa sinulle! -Maija

      Poista