keskiviikko 3. elokuuta 2011

Elämäni värit

Eilen loppui aktiivinen mummoilu. Tulimme junalla Turusta Helsinkiin ja lapset jatkoivat matkaa isän kanssa Päijät-Hämeeseen. Olen Helsingissä kolmen illan Elämäni värit- akvarellikurssilla, sitten lähden kotiin. Loppuviikko on asettautumista ja totuttelua maanantaina alkavaan työvuoteen. Siis viimeinen lomaviikko menossa.

Matkalukemisena on Tuula Levon Tuulenajama, joka kertoo Teuvo Pakkalasta. Takakannesta: "Hienovarainen muotokuva ristiriitojen repimästä kirjailijasta. Ajaton kuvaus taiteen tekemisen ehdoista ja tasapainottelusta onnen ja epävarmuuden välillä. ---Tuula Levo kuvaa kiehtovasti 1900- luvun kulttuurielämää; Pakkalan kirjailijanuran käänteissä on osansa niin Juhani Aholla, Eino Leinolla kuin Maiju Lassilallakin."

Olen aikaisemmin lukenut Levon kirjan Neiti Soldan, joka kertoi kahden sisaruksen, Venny ja Tilda Soldanin rakkaudesta Juhani Ahoon. Pidin kirjasta aivan valtavasti. Nyt tämä työn alla oleva kirja oli lainassa kirjastosta, mutta en ollut vielä ehtinyt aloittaa sitä, kun löysin saman kirjan yllättäen Savonlinnasta kirpparilta ja ostin kolmella eurolla. Kirjaston kirjan palautin avaamatta ja mukana on nyt tietenkin oma.

Voi että nautin tästä kiireettömyydestä!

2 kommenttia:

  1. Minuakin kiinnostaa lukea tuo Vennyn ja Tildan tarina. Rakkaus samaan mieheen. Lienee ollut vaikea yhtälö?

    VastaaPoista
  2. Yhtälö oli vähintään vaikea, sillä he asuivat samassa taloudessa.

    Tuula Levon kirja ilmestyi 2000 ja se on hänen ensimmäinen romaaninsa. Suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista