Päivä lisää elämään

Heräsin äsken ja luulin pitkään, että on torstaiaamu. Tuli tavallaan päivä lisää elämään, kun onkin vielä ilta. Makaan jalka paketissa kotona ja vuorokausirytmi on ihan sekaisin.

Lukeminen on jäänyt pitkäksi aikaa väliin. Työ 1 ja työ 2 vievät päivät ja yöt ja enimmäkseen väsyttää väliajat. Muutamat sukat olen saanut tehdyksi kakkostyön yövuoroissa ja vähän kotonakin. Joulu jo mielessä ja lapsenlapset.

Miten tässä näin on käynyt? Lohdutti, kun luin yhden päivityksen, jossa kirjoittaja oli tullut esiin kahden kuukauden tauon jälkeen.

Juhani Ahoa uudestaan

Nyt tartun uudestaan Ahon lastuihin. Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä ja työpäivät venyneet pitkiksi, etten ole ehtinyt kirjoihin syventymään.

Tänään yritän lukea kirjallisia kuulumisia muiden blogeista.

Tervetuloa te uudet lukijani, ja mukava kun löysitte sivulleni.

Kyllä ei käynyt aika pitkäksi

Sateisen päivän takia liikuin bussikyydillä ja otsikosta jo arvaa, että luin Tuomas Kyröä. Alahuulta purren sain pokkani pidettyä, kun luin kirjaa kotimatkalla. Kyllä ei ollut vaikea arvata, että kanssamatkustajat luulivat minua ihan kajahtaneeksi.

P.S. Ne lopun yllätykset ovat mielestäni monen jutun suola.

Valikoima Juhani Ahon lastuja

Turussa paistaa aurinko, ja ilma on lämmin kuin keskikesällä parhaimmillaan. Suuret purjelaivat ovat yleisön nähtävinä monen vuoden tauon jälkeen. Menen jokirantaan kävelemään illemmalla, kun lämmin ilta ja juhlavalaistus aiheuttaa ihanan harhan, että olen jossain paljon etelämpänä.

Kirjallisuudessa on Juhani Ahon vuoro. Valikoima lastuja. Ensimmäinen alkaa: "Kun joskus ummistaa silmänsä muistellakseen mennyttä elämää, niin kuvastuu eteen pitkä, yksitoikkoinen taival, semmoinen kuin on tie halki jonkun Pohjanmaan nevan.
 ---
Välistä sentään kohoo tie kukkulalle Pohjanmaankin aukealla. Ja on elämässäkin joskus sunnuntaihetkiä, niinkuin on korvessa kosteikko, niinkuin kukkulaa alangon keskellä, niinkuin saari suuressa meressä.
---
Ne ovat surullisia sellaiset hetket, ja niihin on kaipausta kätketty. Mutta niitä muistelee mielellään. Ne hienontavat ja puhdistavat, ja ne herättävät halua sopuun, sointuun ja rauhaan."

Ihanaa kieltä, ja samoin ajattelin, kun luin Teuvo Pakkalan novellit kirjan lopusta. Siellä oli semmoisia sanoja, joita en ollut ennen kuullut. Jäin miettimään, ovatko ne vanhaa kieltä vai Pekkalan itsensä keksimiä.

Kadonneet lukijat

Kuka osaa kertoa, miten saan lukijani näkyville? Tuossa sivussa näkyi aikaisemmin jäsenmäärä, mutta se ruudukko on hävinnyt johonkin. Laitoin uuden lukijat-otsikon siihen, mutta tuskin se on oikea ratkaisu.

Kuten huomaatte, olen aika kokematon bloggaaja. Apua!

Runohaaste

Haluan olla mukana, sillä olen pitkästä aikaa herkistynyt runoille. Mielessäni on eräs Mirjami Lähteenkorvan runo, joka on Raamatun kertomuksiin pohjautuvasta kokoelmasta. Etsin sen käsiini sekasortoisesta kirjahyllystä tai seinänvieriä kiertävistä kirjapinoista. Hylly on edelleen osaksi purettuna viime syksyn tapahtumien jäljiltä.

Palaan runoasiaan viikonloppuna.

Miksi tunnit eivät riitä?

Ei lukemiseen, ei muihin harrastuksiin... Päivät menevät työn touhussa, ja kotiin päästyäni olen kuin se usein mainittu tyhjiin päästetty ilmapallo. Eilenkin menin kahdeksalta nukkumaan ja nukuin yli kymmenen tuntia.

Vihdoin ja viimein sain loppuun Tuula Levon kirjan Teuvo Pakkalasta. En edes muistanut, että olen joskus alkukesästä lainannut `Kolme kotimaista klassikkoa´, joka sopii mainiosti jatkolukemiseksi. Klassikot ovat Juhani Aho (joka myös mainitaan Levon kirjassa), Joel Lehtonen ja Teuvo Pakkala. Aloitan tietysti Pakkalasta, jonka osuus kirjassa on novellikokoelma `Lapsia´ vuodelta 1895.

Pitäisi päivittää itsensä joka tavalla. Pitkällä kesälomalla on puolensa, mutta nyt tuntuu, että olen pudonnut pois kaikesta. Vai onko se toisaalta hyvän loman merkki? Uutisia seuraan, mutta siihen se sitten jääkin.

Palautin tänään kirjastoon pinon aloittamattomia kirjoja ja Kivipäiväkirjat, jossa en koskaan päässyt alkua pitemmälle. Ei ollut Carol Shieldsin aika tänä kesänä.

Viimeinen lomapäivä

Tai lomahan loppui jo perjantaina, mutta nyt on vapaa viikonloppu vielä. Tein jo aamuksi treffit työparini kanssa. Kotona pitäisi tehdä kaikenlaista, minkä luulin ehtiväni lomalla, mutta toisaalta tein lomalla paljon semmoista mukavaa, mitä en ollut etukäteen suunnitellut.

Hirveästi on ainakin kerääntynyt luettavaa syksyksi. Tervetuloa pimeät illat!

Kotona taas

Tulin illalla myöhään akvarellikurssilta Helsingistä ja nukuin aamulla pitkään. Luin vielä yöllä muutaman sivun Tuula Levon kirjaa, mutta sitten uni vei ja heräsin johonkin aikaan aamuyöllä silmälasit päässä.

Maanantaina palaan töihin yhdeksän viikon tauon jälkeen. Osa lomasta on ollut palkatonta, ja olen kompensoinut sitä keikkatöillä. Tänäänkin menen yövuoroon. Oikeastaan olisin kaivannut paria vapaapäivää kurssisisällön sulattelemiseen, mutta samalla tavalla lomamatkalta tullessa tarvitsen pari lomaltapalautumisvapaapäivää. Olipa sanahirviö!

Nyt saan kuitenkin paneutua lukemiseen. Tuolla heinäkuun puolella mainitsemani kirja Joacim on nyt saapunut kotiin. Ja tiiliskivihaasteen Johannes Angelos on näköetäisyydellä. Miten mahdan selvitä siitä?

Elämäni värit

Eilen loppui aktiivinen mummoilu. Tulimme junalla Turusta Helsinkiin ja lapset jatkoivat matkaa isän kanssa Päijät-Hämeeseen. Olen Helsingissä kolmen illan Elämäni värit- akvarellikurssilla, sitten lähden kotiin. Loppuviikko on asettautumista ja totuttelua maanantaina alkavaan työvuoteen. Siis viimeinen lomaviikko menossa.

Matkalukemisena on Tuula Levon Tuulenajama, joka kertoo Teuvo Pakkalasta. Takakannesta: "Hienovarainen muotokuva ristiriitojen repimästä kirjailijasta. Ajaton kuvaus taiteen tekemisen ehdoista ja tasapainottelusta onnen ja epävarmuuden välillä. ---Tuula Levo kuvaa kiehtovasti 1900- luvun kulttuurielämää; Pakkalan kirjailijanuran käänteissä on osansa niin Juhani Aholla, Eino Leinolla kuin Maiju Lassilallakin."

Olen aikaisemmin lukenut Levon kirjan Neiti Soldan, joka kertoi kahden sisaruksen, Venny ja Tilda Soldanin rakkaudesta Juhani Ahoon. Pidin kirjasta aivan valtavasti. Nyt tämä työn alla oleva kirja oli lainassa kirjastosta, mutta en ollut vielä ehtinyt aloittaa sitä, kun löysin saman kirjan yllättäen Savonlinnasta kirpparilta ja ostin kolmella eurolla. Kirjaston kirjan palautin avaamatta ja mukana on nyt tietenkin oma.

Voi että nautin tästä kiireettömyydestä!

Oi elokuu!

Lempikuukauteni, vaikka monesta muustakin tykkään. Kuitenkin kesän jälkeen elokuu ja pimenevät illat tuntuvat niin ihanilta. En vihaa kesää, mutta siinä ei ole sitä erityistä, mitä syksyssä on.

Huomiseen asti ovessani on Mummola-kyltti. Sitten lähden Helsinkiin kolmeksi päiväksi ja lapset lähtevät mukanani. Isä on vastassa ja minä saan olla vielä hetken yksin viimeisellä lomaviikollani.

Lukeminen ei ole ollenkaan sujunut suunnitelmieni mukaan. Olen nyt ollut iltaisin ihan poikki näiden lasten kanssa touhuttuani ja nukahdan heti, kun sänkyyn pääsen. Odotan oikein, että ensi viikolla pääsen kiinni normaaliin arkeen ja säännölliseen rytmiin.

Mummina

Eilen illalla luettu Disneyn Nalle Puh: Kellon ympäri. Nyt on leiri hereillä ja puuro hautunut.

Takaisin arkeen

Työt käynnistyivät loman jälkeen ja putosin niin totaalisesti arkeen, että lukeminen ja jotenkin kaikki oma jäi kerralla. Oma ja loma. Vaikka olen vielä virallisesti vuosilomalla omasta työstäni, teen kakkostyötäni tarvittaessa...pyydettäessä, kun en osaa sanoa ei.

Aloitin mökillä Vapisevaa naista ja jatkoin junassa. Kotona se ei ole edennyt sivuakaan.

Tänään tulevat kolme lastenlasta viikonlopuksi luokseni. Tiedän vanhastaan, että olen iltaisin ihan poikki ja kaadun meistä ensimmäisenä sänkyyn. Mummielämä on ihanaa, mutta vie mehut...

Illalla menen kuuntelemaan Sir Elwoodia. Pieni poikkeus arkeeni, kun yleensä en käy enää missään.

Surullinen päivä

Mykistyneenä olen seurannut Norjan järkyttävien tapahtumien uutisointia.

Lukemista ja kuvataidetta

Istuin melkein koko päivän junassa lukien Vapisevan naisen tarinaa. Punkaharjulla olin varannut kolmen tunnin poikkeaman Retrettiä varten, ja taas aika loppui kesken.

Ei ole varmaan mikään yllätys, että Retretin myymälästä tarttui mukaan kolme taidekirjaa. Matkalaukku painoi paljon jo lähtiessä ja yksi konduktööri kysyikin, että kestääkö kahva varmasti. Hän ajatteli noin vain nykäistä laukun junaan, mutta kyllä me se kahdestaan nostettiin. Ihan sen kahvankin takia...

Nyt olen kotona Turussa ja setvin kahden viikon aikana kertynyttä postia. Vapiseva nainen odottaa tuossa vieressä. Pakko lukea vielä vähän. Aamulla ei ole kiirettä minnekään. Luvassa sadetta ja oliko ukkostakin? Lupaavaa lukupäiväähän se tietää, jos ennuste pitää paikkansa.

Donna Leon: Kasvot kuvassa

Ahmaisin tämän Donna Leonin viimeisen kirjan parilla lukukerralla. Tässäkin kirjassa ruoditaan italiaista politiikantekoa, epäluotettavia lakimiehiä ja monimutkaista "hyvä veli"- verkostoa. Kirkon arvostelu jäi nyt jostain syystä vähemmälle.

Leonin kirjojen päähenkilö on komisario Guido Brunetti, ja tällä kertaa tutkinnan kohteena on jätteiden kuljetus, erityisesti vaarallisten jätteiden. Suuret rahat vaihtavat omistajaa ja jätteet päätyvät mm. Somaliaan ja Kiinaan. Leonin kaikki kirjat ovat aina olleet aiheineen tiukasti tässä ajassa.

Olen lähes poikkeuksetta pitänyt Leonin aikaisemmista teoksista, joista vain yksi, Unelmien tyttö, on lukematta. Lukukokemuksesta jäi kuitenkin tällä kertaa vähän valju olo. Kirja loppui yllättävästi ja jotenkin kuin vähän kesken. Eniten jäin kaipaamaan Brunettin perhettä, joka on ollut muissa kirjoissa paljon esillä. Välillä lukiessa kävi mielessä häilähdys, että onko tämä Leonilta jonkinlainen välityö.

Kirsin kirjanurkassa on hyvin kattava esittely tästä kirjasta, joten kerroin siksi vain oman lukukokemukseni.

Kirjan etuliepeessä on muuten kuva keittokirjasta, jossa Brunettin Paola-vaimon valmistamat herkut on koottu kansien väliin. Siitäkin on maininta Kirsin blogissa.

Aloitin aamulla Siri Hustvedtin Vapisevan naisen, joten Kivipäiväkirjat saa edelleen odottaa oikeaa hetkeä. Se ei vain lähtenyt vetämään, mutta senkin aika tulee vielä.

Vietän viimeistä mökki-iltaa ja on jo valmiiksi ikävä.

Kirjahöperön hankintoja

Eilen olin kaupunkireissulla ja tietysti divareissa ja kirjakaupoissakin piti käydä. Käytettynä tarttui mukaan Eino Leinoa, Tuomas Anhavaa, Orhan Pamukia, Lassi Nummea ja Tuula Levon sama kirja, joka on parhaillaan kotona lainassa kirjastosta. Uutena ostin Siri Hustvedtin Vapisevan naisen ja Donna Leonin viimeisen. Niin ja vielä muutamalla eurolla Pianotunnit, Janice Y. K. Lee, ihan tuntematon ennestään.

                                                                                                                                                                    

Nyt on komea pino pöydän kulmalla. Eihän tässä muuten mitään, mutta matkalaukku painaa aika lailla, kun keskiviikkona lähden kotiin täältä.

Illalla eilen olin niin väsynyt kaikesta kävelystä, että aloitin Donna Leonista. Yöllä satoi, ja nytkin on pilvistä ja koleaa ja siis aivan sopiva lukuilma.

Joutilaita päiviä

Hyvänen aika tätä paikoilleen jymähtämistä: pitkiä päiväunia, yöunia, oleilua... Nytkin haukotuttaa ja katson kaihoisasti torkkupeiton suuntaan.

Kirjalliset saavutukseni tältä viikolta:

HyväTerveys, heinäkuun numero
Viva, lehti aikuisille, viime lokakuun numero, lainattu tädiltäni eilen muka terveysartikkelien takia
Me naiset, junamatkalle ostettu, selailtu vähän ja luettu Siri Hustvedtin ja Paul Austerin rakkaustarina
Sköna hem, uusin, kadehtien katsellut ihania sisustuskuvia ja saanut ideoita omaan kotiin myöhemmin toteutettavaksi
Kivipäiväkirjat, hyllyssä siinä kohdassa ja asennossa, mihin sen lauantaina laitoin, kun purin tavarat kasseista

Olen käynyt lukuisilla blogisivuilla ja huokaillen yrittänyt löytää jonkun, jonka laiskuus edes lähentelisi omaani.

Sataa ja sataa...

...mutta onneksi ukkonen meni ohi, niin uskaltaa taas näpytellä täällä.

Aamun superfoodia.

Mökkirantaa herkimmillään.

Kehnäsieniryppäitä löytyi useampikin, mutta pahuksen sienisääsket
olivat ehtineet ensin.

Sielu tulee viiveellä

Vaikka tulin mökille jo lauantaina, tunnen vasta nyt kunnolla asettautuneeni tänne. Lähtö oli yhtä hässäkkää ja tapani mukaan pakkasin vasta lähtöaamuna.

Tiiliskivihaasteen Johannes Angelos jäi Turkuun, joten se siitä urakasta. Edestä löytyy, minkä taakseen jättää...

Nämä ensimmäiset päivät olen sukuloinut, käynyt kesäteatterissa, poiminut mustikoita, uinut ja nukkunut paljon.

Tuohon otsikkoon liittyy tarina, jonka luin jostain lehdestä: Eräs valokuvaaja oli matkalla Grönlannissa. Hän sai oppaakseen nuoren miehen, joka oli syntynyt siellä ja tunsi paikalliset olosuhteet ja tavat. Yhtenä iltana mies pyysi nuorta opastaan herättämään hänet seuraavana aamuna siihen-ja-siihen-aikaan. Olisiko liittynyt tiettyyn valaistukseen, mutta jotain tärkeää se oli? Mies heräsi aamulla omia aikojaan, mutta paljon myöhemmin kuin sovittu herätys olisi ollut. Opas selitti tyynesti, että heillä on tähän liittyvä uskomus, jonka mukaan nukkuvaa ihmistä ei sa herättää. Nukkuessa sielu on pois ruumiista ja jos ruumiin herättää väärään aikaan, voi käydä niin, ettei sielu löydä takaisin.

Jo monta vuotta olen reissussa ollessani käyttänyt sanontaa, että sielu on vasta matkalla, vaikka itse näyttäisin olevan paikalla. Nyt tuntuu sillä lailla ehjältä, että sielukin on löytänyt perille.

Tänne on luvattu sadetta iltapäiväksi. Kanttarellivauvat ainakin tarvitsisivat sitä ja muukin luonto, sillä kovin kuivalta tuntui, kun tuolla metsässä kävelin.

TOP-kymppi

Sain eilen haasteen listata kymmenen kirjasuosikkiani ja kevennykseksi perään kymmenen mieluisinta kosmetiikkatuotettani.

Kosmetiikkaosio olisi helppo tehdä heti, mutta hauduttelen kirjalistan valmiiksi ensin. Aika vaikea tehtävä rajata kymmeneen, kun hyviä luettuja on niin paljon. Muutama sieltä nousee ylitse muiden kyllä heti.

Lähden huomenna aamuvarhaisella Itä-Suomeen pariksi viikoksi, ja kaikki valmistelut on tekemättä matkalaukun ostoa myöten. Olen pitkään suunnitellut isomman laukun hankkimista, mutta viime tippaan jäi taas kaikki. Lähden asioille heti, kun kaupat aukeavat. Palaan illemmalla tuohon kirjalistaan tai mökillä viimeistään.

Kylässä ystävän luona

Tämä päivä on mennyt jotenkin kuin aivokuolleessa tilassa. Kivipäiväkirjat ei edisty, siivoaminen ei edisty...Olen kuluttanut aikaa muistellen erilaisia elämänvaiheitani.

Olin ystävättäreni luona kyläilemässä muutaman päivän. Kotiin tultua syntyivät allaolevat rivit.



Tässä talossa
sinisessä huoneessa
muistelen illoin
häntä jota rakastin
Ikkunaan itkee sade

Tuvassa rauha
kirja laitettu sivuun
uni odottaa
Kissa hyrisee hiljaa
varistaa unihiekkaa

Eino Leino ja Vesku

Olen aina tykännyt Eino Leinon runoista ja lukenut hänen elämästään, niin hänen oman elämänkertansa kuin L. Onervan elämästä kertovan. Niitähän on useampia kirjoja.

En kuulu Vesa-Matti Loirin ihailijoihin, mutta hän teki mielestäni suuren palveluksen runoudelle ja erityisesti Leinon runoille, kun hän aikoinaan levytti niitä. Silloisesta työpaikasta muistan monta työkaveria, jotka vasta Loirin levyn jälkeen tutustuivat Leinon tuotantoon. Heillä oli aikaisemmin ollut suppea mielikuva runoilijasta, joka enimmäkseen ryyppäsi ja jonka viina vei nuorena.

Toisaalla kerroin jo lapsuusmuistostani, johon kuuluu Eino Leinon Hymyilevä Apollo. Äitini oli pienviljelijän emäntä, joka ei juurikaan lukenut. Uudenvuodenyönä hän kuitenkin sinnitteli hereillä niin kauan, että kuuli vuoden vaihduttua Tuure Juntun lausuvan Hymyilevää Apolloa. Erityisesti äitiäni kosketti säkeistö, joka alkaa sanoin "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista..." Tätä hän myös erilaisissa tilanteissa siteerasi. Runon lausujat ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta Hymyilevää Apolloa voi edelleen kuunnella uudenvuodenyönä.

"Ei paha ole kenkään ihminen,

vaan toinen on heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,

vaikk’ ei aina esille loista.

Kas, hymy jo puoli on hyvettä

ja itkeä ei voi ilkeä;

miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,

siellä lähell’ on Jumalakin."

Onko lukeminen turhaa?

Kadotin äsken blogin, jota olin lukemassa. Voi miten harmittaa! Siellä nimittäin keskusteltiin lukemisen tarpeellisuudesta sekä siitä, miten paljon ja milloin on soveliasta lukea. Vanhemman polven lapsuudessa oli peloteltu jopa näön menettämisellä, jos lukee liikaa. Lukemista oli myös pidetty laiskuutena ja jos oli ihan pakko lukea, se piti jättää iltaan. Päiväsaikaan oli tärkeämpää tekemistä.

Lapsuudestani muistan, että isä luki jopa heinäpellon laidassa, kun oli syöty ja sen jälkeen hetki levättiin. Äitini jaksoi ihmetellä asiaa, mutta ei ihan suoranaisesti paheksunut sitä. Vanhemmiten äitinikin luki. Hän sai jonakin jouluna lahjaksi silloin vielä Hietamies- nimellä kirjoittaneen Laila Hirvisaaren kirjan ja ihastui siihen. Häntä koskettivat syvästi sota-aika ja evakkojen tarinat ja hän eläytyi niihin välillä kyyneleet silmissä. Innoissaan hän sitten kertoi lukemastaan. Hän luki alkuun päästyään kaikki Hietamiehen kirjat ja seurasi lehtien jatkokertomuksia.

Lopuksi kirjoitus Helsingin Sanomien lukupiiripalstalta vuodelta 2009. Uskallan lainata sen tähän, koska se ollut julkisesti luettavana ja luettavaksi tarkoitettu.

Nimimerkki Tallaajan ajatuksia:

"Mitä tästä maailmasta tulisi, jos kaikki vain makaisivat sängyssä selällään ja lukisivat ? Lukeminen ei siis kannata aina !Lukemisesta ei saa tehdä kaiken kansan harrastusta. Hyvä on vaikkapa siivota, laittaa ruokaa, pestä auto ja tehdä pikku remontteja. Mutta jos on ”peukalo keskellä kämmentä”, on tietysti mukava verhota yletön lukeminen fiksumpien puuhaksi ja teettää muut hommat niillä tollommilla yksinkertaisilla puuhastelijoilla. Kyllä näissä varisten sun muiden lukupiireissä on ilmiselvästi elitistinen ilmapiiri. Itse kerran yritin yhtä kirjaa lukea, mutta muutaman sivun jälkeen vaan huomasin, että lukeminen ei ole minun heiniäni. Sensijaan en pitäisi ollenkaan mahdottomana, että kirjoittaisin itse romaanin. Ehkä sitä kautta sitten tulisi kiinnostusta tutustua muidenkin kirjoittamiin kirjoihin ??"

Tiiliskiviromaani

Lähdin eilen mukaan haasteeseen, jossa lupauduin lukemaan vähintään 500-sivuisen kirjan heinä-elokuun aikana. Kolmesta vaihtoehdosta päädyin Mika Waltarin Johannes Angelokseen. Se on omassa hyllyssäni ja olen lukenut sen kahdesti aikaisemmin, mutta haluan lukea taas uudestaan. Olen niin erilainen ihminen nyt kuin edellisillä  lukukerroilla, joten odotan uudenlaista lukuelämystä. Osa kirjan sisällöstä on myös unohtunut vuosien varrella.

Sitten iloinen ja hämmentynyt kiitos kaikille teille, jotka olette ilmoittautuneet sivujeni lukijoiksi!

Lukunurkka

Jossain näin haasteen lukunurkan kuvauksesta. Omastani, tosin vähän vahingossa, löytyy kuvakin. Tuohon on tallentunut kaikki olennainen: torkkupeitto ja toinen peittto, joka on täkki ilman lakanaa ja siis paksumpi torkkupeitto. Se on käytössä myös koiravieraiden aikana, sillä siihen eivät karvat tartu.

Kirjoista en oikein saa selvää, mutta virsikirja ja tiibetiläinen kuolleiden kirja siinä ainakin on. Meneillään oli surullinen elämänvaihe, johon nämä kirjat liittyivät. Känny ja telkkarin kaukosäädin, vissiin kalenteri, lukulasit... Tällä hetkellä kirjoja ja lehtiä on isot pinot sohvalla ja sohvan vieressä, samoin keskeneräisiä käsitöitä epämääräisissä pussukoissa. Luen muuten aina pitkälläni pötköttäen, monta tyynyä selän takana.

Kuva on rajattu suuremmasta kuvasta, joka on alun perin otettu ihan muuhun tarkoitukseen. Tuolle vanhalle, vinolle lampulle pitäisi tehdä jotain, sillä en voi heittää sitä pois tunnearvojen takia. Tuommoisenaan se taas on...no, vanha ja vino.

Valinnan vapaus ja vaikeus

Piti siivota. Jos on valittava siivoamisen ja lukemisen tai edes jotenkin lukemiseen liittyvän toiminnan väliltä, niin siivoaminen siirtyy. Alkaa näkyä, että on siirtynyt jo pitemmän aikaa.

Eilen aamupäivällä järkeilin tähän tapaan: Tänään siivoan. Kaupassa on käytävä. Niin ja torilla tietysti. Kolme kirjaston kirjaa pitää palauttaa, sillä ne ovat jo päivän myöhässä. Lauantaina tori sulkeutuu aikaisemmin kuin tavallisena arkipäivänä, joten siitä pitää aloittaa. Kirjasto ja ruokakauppa ovat torin lähellä, joten saan ne kaikki hoidetuksi samalla reissulla. Sen jälkeen on hyvää aikaa siivota. Siispä matkaan ja pyörätelinettä kohti.

Startti 1. Kirjakassi jäi kotiin, joten takaisin hakemaan se. Startti 2 onnistui ja pyöräilin ensin kirjastoon, että saan kassin tyhjäksi. En tietenkään selvinnyt ulos suorinta tietä, vaan kävin monella osastolla, hiplasin ja selasin ja lopuksi lainasin seitsemän kirjaa. Kassi oli aika painava, mutta mahtui pyörän koriin. Sitten kauppaan ja torille, joka oli jo sulkeutumassa, kun kirjastossa aikaa menikin enemmän kuin piti. Sain kuitenkin vielä mansikoita, tomaatteja ja kurkkua.

Taivas tummeni uhkaavasti ja näytti siltä, että saan niskaani kaatosateen. Ei muuten hätää, mutta kirjakassi vähän huoletti. Pääsin kuitenkin kastumatta kotiin. Pilvet muuttuivat mustemmaksi, ja ukkonen jyrähteli. Lähetin kirjallisuusystävälleni tekstiviestin: "Ukkonen uhkaa. Silloin ei voi imuroida. Eihän?" "Jessus sentään, ei", tuli vastaus. Miten vapauttavaa ja ihanaa, että joku ymmärtää.

Sitten ne seitsemän kirjaa:

Carol Shields: Ellei, Kivipäiväkirjat, Kaiken keskellä Mary Swann
Tuula Levo: Tuulenajama
Arne Nevanlinna: Marie
Karin Fossum: Hullujenhuone
Katja Kallio: Elokuvamuisti

Hyvää lukupäivää teille muillekin!

Joacim

Olen muutaman vuoden välein lukenut Axel Jensenin kirjan Joacim. Aina kesällä jostain syystä. Kirja on 60-luvulta, joten kirjastossa se on varastotavaraa ja pitää tilata ja odottaa, että joku tasatunnein käy hakemassa tavaraa varastosta.

Eilen ilalla risteilin netissä ja menin huutonettiin, jossa olen aikaisemmin käynyt vain pari kertaa kauan sitten lähinnä huonekaluja katsastamassa. Siellä oli tämä kirja myynnissä 5 euron hintaan. Se on nyt sitten minun, jahka saan sen kotiin. Jostain kirjasta jää lähes pakkomielle saada se omaksi.

Toinen kirja, minkä haluaisin itselleni, on John Fowlesin Jumalten naamiot. Se oli aikoinaan ensimmäisellä kerralla vaikuttava lukukokemus ja seuraavalla kerralla vielä vaikuttavampi. Pitää aloittaa metsästys...ja omaa odotellessa lainata kirjastosta.

On minulla muitakin kirjoja hankintalistalla, mutta sen verran uudempia, että ne saa tavallisesta kirjakaupasta ainakin tilaamalla.

Näistä kahdesta on nyt niin hyvä mieli, että taidan käyttää tämän päivän siivoamiseen. Pinoja riittää. Ennen iltaa luen vain päikkäreille mennessä ihan pikkuisen:)

Sekalaista luettavaa sekaisessa lomakodissa

Olen lomalla, ja päivät ovat valuneet käsistä vain oleilemalla. Lehti- ja kirjapinot kasaantuvat. Lehtiä ei voi noin vain heittää pois, kun siellä saattaa olla joku lukemisen arvoinen juttu. Tänä aamuna sain siivouskohtauksen, joka alkoi puolimetrisen lehtipinon perkaamisella. Sieltä jostain välistä tuli esille kirja Löytöjen koti. Nauratti ihan hirveästi...Teen kodissani löytöjä päivittäin.

No, kirjaa piti tietysti katsella ja siivoaminen jäi sikseen. Selasin yhteen menoon muutaman muunkin sisustuskirjan, kun olin alkuun päässyt.

Taannoisella junamatkalla luin Lilli Loiri-Sepän päihderiippuvuuksista kertovaa kirjaa `selviämistarinoita´, mutta en saanut matkan aikana kirjaa loppuun. Luin viimeiset tarinat nyt aamupäivällä, kun olin saanut sisustuskirjat käsistäni.

Muutamia muitakin kirjoja on kesken. En haluaisi luovuttaa, mutta tässä olen armahtanut itseäni ja antanut luvan jättää kirjan ns. hautumaan. Ehkä jonain päivänä sama teksti puhuttelee eri tavalla kuin nyt. Luin kerran Jörn Donnerin haastattelun, jossa hän mm. kertoi lukemisestaan ja totesi, että jollei kirja lähde vetämään tai viemään heti alkulehdillä, se on ollut hänelle huono valinta. Hän lisäsi vielä, että hän vanhenee koko ajan ja on tajunnut, ettei jäljellä oleva aika riitä edes kaikkien mielenkiintoisten kirjojen lukemiseen. Olen kallistumassa samalle kannalle.

Luetteko te muut aloittamanne kirjat tunnollisesti loppuun, vaikka se tuntuisi väkinäiseltä?

Lomalukemista

Pohdin eilen ääneen, mihin kirjaan seuraavaksi tarttuisin. Työkaveri heitti vähän kuin itsestäänselvyytenä, että loma ja Agatha Christiet kuuluvat yhteen. Hänellä oli tai siis on meneillään Christien Herculeen uroteot. Itse taas luen dekkareita eräänlaisina nollaamiskirjoina: silloin kun joku asia ahdistaa tai teettää muuten töitä, tartun dekkariin. Jäin miettimään tätä pidemmäksi aikaa ja muistin monelta vuodelta erilaisia kausia, jolloin luin pelkästään dekkareita. Muuhun kirjallisuuteen en jaksanut syventyä.

Missään nimessä en väheksy dekkareita tai miksi niitä nyt nimitetäänkin. Eilen lopetin Marko Kilven uusimman kirjan (jota en pidä dekkarina) ja sen jälkeen aloitin Merete Mazzarellan `Matkalla puoleen hintaan´. Kuinkahan monetta kertaa luen sitä?

Onko teillä muilla erityistä lomakirjallisuutta? Nyt muuten tuli mieleen yhden tuttavan mökkilukemisto. Hänellä oli luontokirjojen lisäksi Hesarin kuukausiliitteet säästettynä monen vuoden ajalta. Mökillä ei ollut sähköä, ei televisiota, mutta patteriradiota kuuntelimme. Menimme nukkumaan, kun päivänvalossa ei nähnyt enää lukea.