perjantai 1. heinäkuuta 2011

Sekalaista luettavaa sekaisessa lomakodissa

Olen lomalla, ja päivät ovat valuneet käsistä vain oleilemalla. Lehti- ja kirjapinot kasaantuvat. Lehtiä ei voi noin vain heittää pois, kun siellä saattaa olla joku lukemisen arvoinen juttu. Tänä aamuna sain siivouskohtauksen, joka alkoi puolimetrisen lehtipinon perkaamisella. Sieltä jostain välistä tuli esille kirja Löytöjen koti. Nauratti ihan hirveästi...Teen kodissani löytöjä päivittäin.

No, kirjaa piti tietysti katsella ja siivoaminen jäi sikseen. Selasin yhteen menoon muutaman muunkin sisustuskirjan, kun olin alkuun päässyt.

Taannoisella junamatkalla luin Lilli Loiri-Sepän päihderiippuvuuksista kertovaa kirjaa `selviämistarinoita´, mutta en saanut matkan aikana kirjaa loppuun. Luin viimeiset tarinat nyt aamupäivällä, kun olin saanut sisustuskirjat käsistäni.

Muutamia muitakin kirjoja on kesken. En haluaisi luovuttaa, mutta tässä olen armahtanut itseäni ja antanut luvan jättää kirjan ns. hautumaan. Ehkä jonain päivänä sama teksti puhuttelee eri tavalla kuin nyt. Luin kerran Jörn Donnerin haastattelun, jossa hän mm. kertoi lukemisestaan ja totesi, että jollei kirja lähde vetämään tai viemään heti alkulehdillä, se on ollut hänelle huono valinta. Hän lisäsi vielä, että hän vanhenee koko ajan ja on tajunnut, ettei jäljellä oleva aika riitä edes kaikkien mielenkiintoisten kirjojen lukemiseen. Olen kallistumassa samalle kannalle.

Luetteko te muut aloittamanne kirjat tunnollisesti loppuun, vaikka se tuntuisi väkinäiseltä?

7 kommenttia:

  1. Ennen kun olin intohimoinen lukija, luin aina alusta loppuun jos kirja tuntui hyvältä. Alkulehtien jälkeen saatoin hylätä ja vaihtaa toiseen, mutta nyt kun lukeminen on vaikeutunut, luen vain ne, mitkä tuntuu kiinostavilta ja ne luen sitten alusta loppuun. harvoin jatkan, jos kesken jätän. Joitain sitten olen lukenut useampaankin ketaan.

    hyviä lomapäiviä

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Olen samoin kuin sinä lukenut joitakin kirjoja moneen kertaan, välissä useampikin vuosi. Kirja on sama, mutta tuntuu erilaiselta, kun itse on muuttunut. Sama koskee elokuvia.

    Nyt olen ajatellut hakea kirjastosta Axel Jensenin kirjan Joacim. Se on jostain 60-luvulta ja luen sen muutaman vuoden välein. Aina se pitää hakea kirjaston varastosta...ja aina se tuntuu erilaiselta.

    Hyvää kesäviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Olen niitä ihmisiä, jonka pitää lukea kirjat loppuun ja katsoa elokuvat loppuun, vaikka miten tylsää olisi, on vaan pakko tietää, miten siinä käy. Kaikkea muuta touhua vaan tuntuu olevan niin paljon, että lukeminen on melkein vallan jäänyt, pitäisi innostua uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Jos saan käteeni mieleisen kirjan, luen sen melkein siltä istumalta loppuun. Esim. toivomaani joululahjakirjaa odotan aina malttamattomana.... mutta nykyisin tahtoo moni jo aloitettu lukuelämys lässähtää puolimatkaan ja sitten se lopulta jää. Johtuneeko siitä, että luen paljon aikakauslehtiä nykyisin. Kuitenkin olen sellainen kirjafriikki, että kirjahyllyni pursuu lukemattomia kirjoja luettujen lemppareitteni lisäksi. Helppolukuiset Hirvisaaret kaikki luin ja uudet luen. Lempi Jääskeläinen on Helvi Hämäläisen ohella suosikkejani. Nyt olen lukenut Leena Lumin esittelemiä kirjoja useitakin. Niistä olen pitänyt myös.
    Heleätä heinäkuuta sinulle.

    VastaaPoista
  5. Sarppu: Minä taas olen ruvennut hylkäämään kädestäni kirjat, jotka eivät heti tunnu mielenkiintoiselta. Jotkut jätän odottamaan aikaa parempaa, mutta en sitten välttämättä palaa niiden uudestaan. Sama koskee elokuvia. Eilen illalla varauduin katsomaan Elisabeth Tayloria, mutta en päässyt ollenkaan oikeaan tunnelmaan. Suljin telkkarin ja siirryin kirjaan.

    Anja: Tunnistan tuon ahmimisen kirjojen kohdalla, mutta se on jäänyt nyt vanhemmiten pois. Oikein ihanaa kirjaa saatan jopa säästellä. Luen vain muutaman sivun tai yhden luvun, miten kirja sitten onkaan jaoteltu. Lehtiä luen minäkin tosi paljon, ostettuja ja tilattuja ja joku nauroi, kun näki miten se tapahtuu. Aloitan aina ensimmäiseltä sivulta, luen pääkirjoituksen ja sitten järjestyksessä juttu kerrallaan koko lehden läpi.

    Ensi lauantaina lähden kahdeksi viikoksi vuokramökille. Aion viedä mennessäni ison kassillisen lehtiä ja jättää ne sinne seuraavan tulijan iloksi. Viime kesänä nimittäin olin samalla mökillä ja ilahduin sieltä löytyneestä lehtipinosta. Ainoa tapa, millä jotenkin saan pinoja pienemmiksi.

    VastaaPoista
  6. Aiemmin luin aina kirjat loppuun, mutta nykyään olen itselleni armollisempi ja jätän kesken, jos ei innosta. Ei niin onneksi usein tarvitse tehdä, mutta silloin kun kesken jättäminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, päätös niin tekemisestä tuntuu ihanan vapauttavalta! :)

    VastaaPoista
  7. Satu: Miten vaikeaa onkaan joskus antaa lupa itselleen, ei pelkästään lukemisesta. Ja se päätös huojentaa ja vapauttaa niin paljon energiaa muuhun.

    VastaaPoista